Ensimmäisen raskauskolmanneksen kuulumiset löydät tästä postauksesta.
Toisen kolmanneksen alkupuolella raskauteni eteni aivan oppikirjojen mukaisesti: pahoinvointi katosi vähitellen ja maha alkoi kasvaa. Vanhat housut mahtuivat kyllä päälle pitkään, mutta siirryin väljempiin vaatteisiin, koska kiristävä vyötärökaitale alavatsalla aiheutti jomotusta. Kun viikkoja oli täynnä 15, kävin Tartossa konferenssimatkalla ja esiinnyin ensimmäistä kertaa julkisesti mielestäni ihan selvän raskausmahan kanssa tiukassa neulehameessa.
Ruokarajoituksista oli tässä vaiheessa jo tullut rutiinia: alkoholiton olut alkoi maistua ihan hyvältä, ja närästystäkin vähitellen opin välttelemään. Omituiseksi ruokahimotukseksi voinee laskea sen, että olen kevään edetessä löytänyt itseni muutamia kertoja Hese-mätön ääreltä, sillä en oikeastaan ole tykännyt peruspikaruoasta yläastevuosien jälkeen.
Viikolla 17 alavatsassa alkoi tuntua jotakin kummallista, kuin elohiiri olisi. Voisiko se olla vauvan liike? Vähitellen tuntemukset vahvistuivat, ja kuukautta myöhemmin, puolivälin ylityttyä, potkut olivat jo selviä joka ilta ja välillä päivälläkin. Ajoittain olin (ja olen edelleen) tosi väsynyt alhaisen hemoglobiinin takia. Jo tässä vaiheessa päätin tietoisesti luopua muutamista työjutuista, mikä tuntui vaikealta. Ferritiiniarvo mitattiin ja se oli normaalin rajoissa, joten ohjeeksi tuli vain yrittää lisätä rautalisän annosta ja kiinnittää imeytymiseen huomiota. Ei siis juustoa, jogurttia ja teetä enää pitkin päivää!
![]()
Rautalääkityksen lisäämisen myötä vatsavaivoista tuli arkipäivää ja hetkittäin ruuan kyttääminen tuntuu aivan ylivoimaiselta. Viime kuukausien aikana olen itkenyt juodessani maailman pahimman makuista magnesiumlitkua, nyrpistellyt naamaa työpaikkaruokalan jauhelihapihvien äärellä ja kiukutellut leffateatterissa kun lähipenkistä leijaili huumaava salmiakin tuoksu. Sairaalakassiin pakataan ensimmäisenä pussi sekä täytelakuja että turkinpippureita, ja ensimmäisen kaupunkiretken kotiinpääsyn jälkeen on syytä suuntautua jonnekin, mistä saa sushia ja skumppaa!
Kävimme lomalla Lissabonissa, kun viikkoja oli täynnä 20. Reissu oli hidastahtisempi kuin matkailumme aiemmin, ja jaksoin ihan hyvin. Mitä nyt kapusin ylämäkiä aika hitaasti ja pidemmällä museoturneella alaselkää ja kylkiä alkoi kiristää. Viikkojen edetessä se kiristys tuli tutummaksi, ja neuvolan terkka arvelikin, että kyseessä ovat lievät ja vaarattomat harjoitussupistukset.
Reissun jälkeen toisessa ultrassa kaikki oli mainiosti. Anoppi kävi kylässä tuoden vauvalle kasan tavaraa ja raivasin lipastosta kolme laatikkoa uutta perheenjäsentä varten. Uuden äitiyspakkauksen sisältö julkistettiin maaliskuussa ja innostus vauvatavaroita kohtaan alkoi sen myötä pikku hiljaa herätä. Ensimmäisiä ostoksia vitkuttelin kuitenkin raskausviikolle 26 asti, ja äitiyspakkauksen haun olen jättänyt tarkoituksella viime tippaan, jotta saisin uuden pakkauksen, josta pidän enemmän. (Siellä on kissakuvioinen body!) Huhtikuun aikana vauvanvaatteita alkoi tarttua kaupoista mukaan, ja teinkin muistikirjaani organisoidun laskelmasivun, kuinka paljon mitäkin on kertynyt (ja pakkauksessa tulee) missäkin koossa, jotta lipasto ei yhtäkkiä täyttyisi kymmenistä minikokoisista pöksyistä, joita ei ehtisi kuitenkaan käyttää.
Rakenneultrassa kuulimme vauvan sukupuolen, mutta päätimme pitää sen salaisuutena, jotta mahdolliset lahjat pysyvät toiveidemme mukaisesti neutraaleina. Nimestä käytiin keskustelua ja muutamia molemmille kelpaavia ehdotuksia löytyi. Päätimme olla hankkimatta tavaraa kovin paljoa etukäteen asuntoa täyttämään, mutta keskustelua tarpeellisista tarvikkeista on kyllä käyty. Pidän tärkeänä, että ainakin isoissa hankinnoissa (vaunut, sänky, kantoreppu) päätökset tehdään oikeasti yhdessä. Muistikirjasta löytyy lista vaunumerkeistä, joita pitäisi käydä liikkeessä testailemassa. Viikot vain vierivät, eikä aikaa sellaiseen oikein ole - kyllähän kesäkuussa vielä ehtii.
![]()
Alhaisen hemoglobiinin takia joustin periaatteistani ja aloin rautatablettien lisäksi syödä lihaa pari kertaa viikossa. Taistelu anemiaa vastaan näyttää silti jatkuvan hamaan tulevaisuuteen. Verenpainekin pysyi koko toisen kolmanneksen alhaisena ja aiheutti välillä kurjaa oloa. Jalat alkoivat väsyä istumatyöhön, ja viikolla 23 säikähdin, kun huomasin säärten verisuonten pullistelevan kummallisesti iltasuihkun jälkeen. Googlasin hädissäni suonikohjuleikkausten hintoja, tilasin tukisukkia viikon jokaiselle työpäivälle ja marssin oikopäätä apteekkiin Hirudoid-hyllylle. Maalis-huhtikuussa vatsa kasvoi ja paino nousi vauhdilla, mutta tavoitekäyrällä pysyttiin. Yhtäkkiä olen muuttunut kömpelöksi. Vatsalihakset ovat vaihtaneet paikkaa eikä bussiin enää niin vain juostakaan. Koko toisen kolmanneksen kävin silti jumpassa viikottain ja hyötykävelin normaalisti, joskin vauhti hidastui ja korolliset kengät jäivät kaappiin.
Huhtikuun puolessa välissä viimeinenkin villakangastakki alkoi kiristää. Kävi ilmi, että yksikään normaali kesätakkini ei mennyt kiinni. Ostin jo raskauden alkuvaiheessa erään nettikaupan alesta telttamaisen trenssitakin, mutta vielä en ollutkaan niin valtava kuin kuvittelin: hukun takkiin, se näyttää tyhmältä ja harmittaa. Onneksi löysin kirppikseltä uuden, ihan normaalimalliston takin, joka on sen verran väljä, että sitä voi käyttää pitkälle kesään. Hyvin istuvat äitiysfarkut taisivat olla kevään paras ostos, sillä ne ovat päällä harva se päivä.
Selvisin sokerirasituksesta puhtain paperein - onneksi, sillä en olisi kestänyt enää yhtään ruokarajoitusta lisää. Kun laskettuun aikaan on jäljellä viimeiset kolme kuukautta, painoni on noussut kuutisen kiloa ja voin edelleen pääsääntöisesti hyvin. Levottomat jalat ja suonenvedot häiritsevät nukkumista toisinaan, ja työpäivien aikana ajatukset alkavat yhä useammin karkailla edessä siintävään lomaan. Vauvan olisi kuitenkin syytä pysytellä mahassa vielä pitkään, sillä keskiraskaus on hujahtanut ohi kuin huomaamatta ja kaikki on vielä aivan levällään. Tästäkö se vaivalloisuus alkaa?
Viimeisten kuukausien kuulumiset tulevat sitten joskus!
Toisen kolmanneksen alkupuolella raskauteni eteni aivan oppikirjojen mukaisesti: pahoinvointi katosi vähitellen ja maha alkoi kasvaa. Vanhat housut mahtuivat kyllä päälle pitkään, mutta siirryin väljempiin vaatteisiin, koska kiristävä vyötärökaitale alavatsalla aiheutti jomotusta. Kun viikkoja oli täynnä 15, kävin Tartossa konferenssimatkalla ja esiinnyin ensimmäistä kertaa julkisesti mielestäni ihan selvän raskausmahan kanssa tiukassa neulehameessa.
Ruokarajoituksista oli tässä vaiheessa jo tullut rutiinia: alkoholiton olut alkoi maistua ihan hyvältä, ja närästystäkin vähitellen opin välttelemään. Omituiseksi ruokahimotukseksi voinee laskea sen, että olen kevään edetessä löytänyt itseni muutamia kertoja Hese-mätön ääreltä, sillä en oikeastaan ole tykännyt peruspikaruoasta yläastevuosien jälkeen.
Viikolla 17 alavatsassa alkoi tuntua jotakin kummallista, kuin elohiiri olisi. Voisiko se olla vauvan liike? Vähitellen tuntemukset vahvistuivat, ja kuukautta myöhemmin, puolivälin ylityttyä, potkut olivat jo selviä joka ilta ja välillä päivälläkin. Ajoittain olin (ja olen edelleen) tosi väsynyt alhaisen hemoglobiinin takia. Jo tässä vaiheessa päätin tietoisesti luopua muutamista työjutuista, mikä tuntui vaikealta. Ferritiiniarvo mitattiin ja se oli normaalin rajoissa, joten ohjeeksi tuli vain yrittää lisätä rautalisän annosta ja kiinnittää imeytymiseen huomiota. Ei siis juustoa, jogurttia ja teetä enää pitkin päivää!
Rautalääkityksen lisäämisen myötä vatsavaivoista tuli arkipäivää ja hetkittäin ruuan kyttääminen tuntuu aivan ylivoimaiselta. Viime kuukausien aikana olen itkenyt juodessani maailman pahimman makuista magnesiumlitkua, nyrpistellyt naamaa työpaikkaruokalan jauhelihapihvien äärellä ja kiukutellut leffateatterissa kun lähipenkistä leijaili huumaava salmiakin tuoksu. Sairaalakassiin pakataan ensimmäisenä pussi sekä täytelakuja että turkinpippureita, ja ensimmäisen kaupunkiretken kotiinpääsyn jälkeen on syytä suuntautua jonnekin, mistä saa sushia ja skumppaa!
Kävimme lomalla Lissabonissa, kun viikkoja oli täynnä 20. Reissu oli hidastahtisempi kuin matkailumme aiemmin, ja jaksoin ihan hyvin. Mitä nyt kapusin ylämäkiä aika hitaasti ja pidemmällä museoturneella alaselkää ja kylkiä alkoi kiristää. Viikkojen edetessä se kiristys tuli tutummaksi, ja neuvolan terkka arvelikin, että kyseessä ovat lievät ja vaarattomat harjoitussupistukset.
Reissun jälkeen toisessa ultrassa kaikki oli mainiosti. Anoppi kävi kylässä tuoden vauvalle kasan tavaraa ja raivasin lipastosta kolme laatikkoa uutta perheenjäsentä varten. Uuden äitiyspakkauksen sisältö julkistettiin maaliskuussa ja innostus vauvatavaroita kohtaan alkoi sen myötä pikku hiljaa herätä. Ensimmäisiä ostoksia vitkuttelin kuitenkin raskausviikolle 26 asti, ja äitiyspakkauksen haun olen jättänyt tarkoituksella viime tippaan, jotta saisin uuden pakkauksen, josta pidän enemmän. (Siellä on kissakuvioinen body!) Huhtikuun aikana vauvanvaatteita alkoi tarttua kaupoista mukaan, ja teinkin muistikirjaani organisoidun laskelmasivun, kuinka paljon mitäkin on kertynyt (ja pakkauksessa tulee) missäkin koossa, jotta lipasto ei yhtäkkiä täyttyisi kymmenistä minikokoisista pöksyistä, joita ei ehtisi kuitenkaan käyttää.
Rakenneultrassa kuulimme vauvan sukupuolen, mutta päätimme pitää sen salaisuutena, jotta mahdolliset lahjat pysyvät toiveidemme mukaisesti neutraaleina. Nimestä käytiin keskustelua ja muutamia molemmille kelpaavia ehdotuksia löytyi. Päätimme olla hankkimatta tavaraa kovin paljoa etukäteen asuntoa täyttämään, mutta keskustelua tarpeellisista tarvikkeista on kyllä käyty. Pidän tärkeänä, että ainakin isoissa hankinnoissa (vaunut, sänky, kantoreppu) päätökset tehdään oikeasti yhdessä. Muistikirjasta löytyy lista vaunumerkeistä, joita pitäisi käydä liikkeessä testailemassa. Viikot vain vierivät, eikä aikaa sellaiseen oikein ole - kyllähän kesäkuussa vielä ehtii.
Alhaisen hemoglobiinin takia joustin periaatteistani ja aloin rautatablettien lisäksi syödä lihaa pari kertaa viikossa. Taistelu anemiaa vastaan näyttää silti jatkuvan hamaan tulevaisuuteen. Verenpainekin pysyi koko toisen kolmanneksen alhaisena ja aiheutti välillä kurjaa oloa. Jalat alkoivat väsyä istumatyöhön, ja viikolla 23 säikähdin, kun huomasin säärten verisuonten pullistelevan kummallisesti iltasuihkun jälkeen. Googlasin hädissäni suonikohjuleikkausten hintoja, tilasin tukisukkia viikon jokaiselle työpäivälle ja marssin oikopäätä apteekkiin Hirudoid-hyllylle. Maalis-huhtikuussa vatsa kasvoi ja paino nousi vauhdilla, mutta tavoitekäyrällä pysyttiin. Yhtäkkiä olen muuttunut kömpelöksi. Vatsalihakset ovat vaihtaneet paikkaa eikä bussiin enää niin vain juostakaan. Koko toisen kolmanneksen kävin silti jumpassa viikottain ja hyötykävelin normaalisti, joskin vauhti hidastui ja korolliset kengät jäivät kaappiin.
Huhtikuun puolessa välissä viimeinenkin villakangastakki alkoi kiristää. Kävi ilmi, että yksikään normaali kesätakkini ei mennyt kiinni. Ostin jo raskauden alkuvaiheessa erään nettikaupan alesta telttamaisen trenssitakin, mutta vielä en ollutkaan niin valtava kuin kuvittelin: hukun takkiin, se näyttää tyhmältä ja harmittaa. Onneksi löysin kirppikseltä uuden, ihan normaalimalliston takin, joka on sen verran väljä, että sitä voi käyttää pitkälle kesään. Hyvin istuvat äitiysfarkut taisivat olla kevään paras ostos, sillä ne ovat päällä harva se päivä.
Selvisin sokerirasituksesta puhtain paperein - onneksi, sillä en olisi kestänyt enää yhtään ruokarajoitusta lisää. Kun laskettuun aikaan on jäljellä viimeiset kolme kuukautta, painoni on noussut kuutisen kiloa ja voin edelleen pääsääntöisesti hyvin. Levottomat jalat ja suonenvedot häiritsevät nukkumista toisinaan, ja työpäivien aikana ajatukset alkavat yhä useammin karkailla edessä siintävään lomaan. Vauvan olisi kuitenkin syytä pysytellä mahassa vielä pitkään, sillä keskiraskaus on hujahtanut ohi kuin huomaamatta ja kaikki on vielä aivan levällään. Tästäkö se vaivalloisuus alkaa?
Viimeisten kuukausien kuulumiset tulevat sitten joskus!